Multa on toivottu postausta randomeista faktoista itsestäni, siispä saamanne pitää! Seuraavaksi siis kovan ja monta päivää kestäneen aivoriiheni tuloksia. On muuten yllättävän hankalaa keksiä itsestään mitään omaperäistä ja jännittävää..
FAKTA 1
FAKTA 1
Opiskelin espanjaa lukiossa kolmen kurssin verran. Olin jopa aika hyvä! Kurssiarvosanatkin tais olla oikein ysiä kuulkaa 😉 Valitettavasti en kerennyt opiskella kieltä enempää lukiossa koska kolmoistutkinnon aikataulut painoi päälle. Vanhojen tanssit jätin kuitenkin väliin espanjan kurssin vuoksi, mikä ehkä kaduttaa hieman. Aloitin espanjan opiskelun uudelleen viime syksynä yliopistolla, mutta kurssin opettaja otti mua niin pahasti pannuun että ei pystynyt ei kyennyt. Jotain tajua kielestä on kuitenkin vielä jäljellä, saatan ymmärtää vielä osia espanjan kielisistä keskusteluista uutisissa yms!
Aion ehdottomasti opetella kieltä enemmän vielä jossain elämänvaiheessa, ehkä jo ensi syksystä alkaen!
Aion ehdottomasti opetella kieltä enemmän vielä jossain elämänvaiheessa, ehkä jo ensi syksystä alkaen!
FAKTA 2
En syö salaattia. Muuta kuin hampurilaisen välissä. Melkolailla kaikki salaattiin lisättävät ainekset menee, mutta lehtisalaatti, jäävuorisalaatti.. Ei vaan mene! Tomaatit, kurkut, paprikatkin yms syön yleensä mahdollisimman kätevästi lähes kokonaisena ihan vain käsin. Jälkiruokana tai välipalana, harvoin muun ruoan yhteydessä. Raakana, ei missään nimessä kypsennettynä.
FAKTA 3
Kyykky, penkki ja maastaveto. Jälkimmäistä olen kokeillut vain tekniikkaharjoituksina, kaksi ensimmäistä kuuluu treeniohjelmaani usein vain alkulämmittelyliikkeinä ja vain silloin tällöin harvoin ihan hampaat irvessä puskettavana. En vaan pidä näistä liikkeistä perusmuodossa sellaisenaan, vaan muokkailen näitä aina hieman eri liikkeiksi. Esim vinopenkki käsipainoilla, yhden jalan maastaveto, bulgarialainen kyykky yms on oikein oivia liikkeitä!
Tulossa myöhemmin postaus/postauksia myöskin treenejäni koskien, näytän teille silloin omia lemppariliikkeitäni kullekkin lihasryhmälle!
Tulossa myöhemmin postaus/postauksia myöskin treenejäni koskien, näytän teille silloin omia lemppariliikkeitäni kullekkin lihasryhmälle!
FAKTA 4
Olin joulupukkina ammattikouluni joulujuhlassa. Kyllä, minä. Ei vissii löytyny vakuuttavampaa tyyppiä rooliin 😆 Oikeasti kyseessä oli ystäväni pitämä joulujuhlapuhe johon tarvittiin joulupukki taustalle hillumaan. Kukaan muu ei suostunut, joten mitäpä sitä ei tekisi ystävänsä eteen!
FAKTA 5
Tykkään piirtää. Olen piirtänyt paljon lapsesta saakka, nyt viime vuodet kuitenkin paljon vähemmän. Olen ollut muumipiirustuskurssilla, taidepiirtämisen alkeiskurssilla ja 2 vuotta kuvataidekoulussa kansalaisopistoissa, sekä kuvittanut erästä lastenkirjaa liittyen aiempiin lastentarhaopettajaopintoihini (kirja oli ihan vain yksi tehtävä kurssia varten, ei lähdössä julkaisuun ainakaan tällä tietoa 😉). Haaveilen kovasti aloittavani vielä jonkinlaisen taidekurssin, piirtäminen on yksi mun jutuista 💛
FAKTA 6
Moni tietää että asun tällä hetkellä kimppakämpässä pikkusiskoni kanssa ja että meidän välit ovat todella läheiset. Aina tunteeni tuota riiviötä kohtaan eivät ole olleet kuitenkaan näin lämpimät. Ensinnäkin, kun olet ollut 5 vuotta kaiken keskipisteenä ja yhtäkkiä kuvioon tulee tuommoinen kiljuva rääpäle, niin öö, mitähän pirua? Kaiken huomion varastuksen lisäksi se roikkui vielä aina jalassa kiinni, jolloin tuo riippakivi tuli hylättyä välillä ties minne. Joo leikitään vähän piiloa, mee sinä piiloon nii me etsitään sut pian.
FAKTA 7
Tämän moni vähänkään vanhempi snäppiseuraajani on kenties jo huomannutkin. Pelkään lintuja ja perhosia ihan kuollakseni. Mun sielu itkee joka kerta kun lintu tai perhonen leijailee mun henkilökohtaiselle reviirilleni, eli ehkä suunnilleen kymmenen metrin säteelle minusta. Tiedän että tätä voi työstää, ja työstäkin pikkuhiljaa... Kuitenkin siinä vaiheessa jos siivekäs otus tulee parin metrin etäisyydelle minusta mä joko itken, juoksen karkuun, maastoudun, huudan tai teen jotain muuta todella akwardia.
FAKTA 8
Mulla on pissahätä ihan aina. Joudun ramppaaman vessassa koko ajan, varsinkin silloin kun ei pitäisi. Mystisesti aina kun pitäisi lähteä jonnekkin, kun on kiire, kesken mehukkaimman leffakohtauksen, miljoona kertaa luennon/oppitunnin aikana yms. Automatkoista puhumattakaan! Tämä on ehkä yleisin aihe josta mun perhe ja kaverit mulle vittuilee. Mutta minkä sitä hädälleen mahtaa.
Mulla on pissahätä ihan aina. Joudun ramppaaman vessassa koko ajan, varsinkin silloin kun ei pitäisi. Mystisesti aina kun pitäisi lähteä jonnekkin, kun on kiire, kesken mehukkaimman leffakohtauksen, miljoona kertaa luennon/oppitunnin aikana yms. Automatkoista puhumattakaan! Tämä on ehkä yleisin aihe josta mun perhe ja kaverit mulle vittuilee. Mutta minkä sitä hädälleen mahtaa.
FAKTA 9
Rakastan dokumentteja. Varsinkin jos ne käsittelee rikoksia, maailman syntyä (dinosaurukset!) tai eläimiä. Eläinjuttuja tulee katsottua enemmän, murhajuttuja vielä enemmän ja maailman syntyä käsitteleviä juttuja aina vuoden lopussa joululomalla.
Rakastan dokumentteja. Varsinkin jos ne käsittelee rikoksia, maailman syntyä (dinosaurukset!) tai eläimiä. Eläinjuttuja tulee katsottua enemmän, murhajuttuja vielä enemmän ja maailman syntyä käsitteleviä juttuja aina vuoden lopussa joululomalla.
FAKTA 10
Osasin soittaa kanteletta joskus. Kenties pienellä (todella pitkäkestoisella ja hermoja raastavalla) harjoittelulla voisin osata vieläkin. Kävin kanteletunneilla ollessani ala-asteen 5-6 luokalla, mutta tuolloin homma ei tuntunut mun jutulta ja lopetin soittamisen. Eipä tuollaista taitoa osannut arvostaa tuolloin, mutta nyt tahtoisin ehkä jopa aloittaa uudelleen. Harmi että kanteleet ei oo mitenkään halvimmasta päästä!
Ai että ku muistan miten soitin My heart will go onin jossain juhlassa joskus.. Ja mitähän muita biisejä niitä oli.
Että tämmöistä. Mitään kovin suuria ihmeellisyyksiä nämä jutut ei tosiaan ole, mutta ehkäpä näistä joku tuli jollekkin yllätyksenä. Onko joku kohdista sellainen johon samaistuit? Olisi kiva kuulla jos on!
😊
Pauliina
Minäkin olin joskus joululujuhlassa joulupukkina ja soitin kanteletta vuosia! Kantele on äidilläni edelleen tallessa, mutta en ole soittimeen koskenut aikoihin. Ehkä pitäisi vielä vakavanha väinämöinen lähtee ulkomuistista :D
VastaaPoistaNonni! Ompa kiva että soitin on vielä tallessa jos joskus innostuu uudelleen :) Itse oon ollut enemmän joulumuorina, mutta kyllähän tuo pukkikin näytti onnistuvan oikein hienosti :D
PoistaItekki kanssa pelkään perhosia kauheesti ja meen melkein aina paniikkii ku sellanen lähelle tulee
VastaaPoistaMeitä on yllättävän paljon! :D
PoistaOlen lukenut blogiasi ja katsonut igtäsi. Kirjoittamasi jutut ja kuvat on kuin suoraan minun elämästä ja ollaan tosi paljon saman näköisiä. Lukiessani tekstejäsi, voisin tunnistaa itseni kirjoittamassa kyseistä tekstiä. Tsemppiä sulle syksyyn, näytät hyväktä! :)
VastaaPoistaHeha hauska kuulla! :D Kiitos paljon ja hyvää syksyä sinullekkin :)
Poista