FARKKUJA JA PÖKSYT

Toivepostauksen aika! Multa kyseltiin jo aikoja aikoja sitten kirjoitusta mun pukeutumisesta, jonka teille jo kirjoittelinkin. Tämän ohella multa on kyselty myöskin vinkkejä farkkuostoksiin. 

Joku on ehkä saattanut huomata että mulla on jonkinkokoinen takapuoli ja että mun housuarsenaalin kasaamiseen olisi kenties voinut liittyä jotain ongelmia. Oi kyllä, niitä on todella ollut. 

Ne kerrat kun koko M on jäänyt kiinni jo polvitaipeisiin koon L näyttäessä pellehousuilta vyötärön korkeudella.

Kun olet löytänyt sovituskopissa täydellisesti istuvat farkut, mutta käytettyäsi niitä hetken liikkeen ulkopuolella ilmestyvät polvipussit, työmiehen viiva ja ylöskiskomisesta revennyt vyönlenkki.

Tai kun löysit istuvat housut, päätit olla fiksu ja ostaa koon pienemmät versiot ja pian tursusitkin jo yli laidan. 

Ja sitten se perse repeää.

+ Ne monet muut lukemattomat housuprobleemat.

Mun takapuolella on tällä hetkellä kokoa ympärysmitaltaan se 108cm. Samalla kun mun vyötärö on jotain noin 75cm päivästä riippuen. H&M kokotaulukon mukaan mun lantio on kokoa L samalla kun vyötärö kokoa S. Heleppo homma!

Sama ero löytyy muuten myös lähdettäessä vyötäröltä kohti rinnuksia, eli täältä löytyy melkolailla täydellinen tiimalasivartalo ellen sanoisi. 

Khihii ja wuppiduu. Tai sitte ei. Teoriassa tätä vartalonmuotoa jopa ihaillaan, mutta missä on meille suunnitellut vaatteet? Muut kuin kokovartalotrikoot? Tai ylipäätään, vaikkei se vartalo olisikaan prikulleen tiimalasi, kuka huomioi kurvit?

Olen harkinnut epätoivoisimpina hetkinä jopa palaavani ensimmäisen ammattini pariin jotta voisin perustaa oman vaatemerkin. Kyllä, olen vaatetusompelija ensimmäiseltä koulutukseltani.

En sitten kuitenkaan, koska olisin kuitenkin itsekäs pieru ja tekisin vaatteita vain itselleni. + Ainakin ne mun ammattikoulussa suunnittelemani ja valmistamani farkut oli jotain niin kammottavaa ettei ne voisi nähdä päivänvaloa. Koskaan.

Onneksi tykkään pukeutua vartalonmyötäisesti ja trikoo ja joustavuus on ainakin melkein valloittanut maailman.

Mistä minä näitä farkkujani sitten löydän? Täytyy sanoa että kaikista housuista kaikkein mukavimmat, Ompelimo Pinkkiheidin trikoita lukuunottamatta, ovat Cubuksen kangashousut jotka on tuossa ylempänä kuvassa. Näkee ilmeestäkin kuinka mahtavaa on ku housut oikeasti istuu ja tuntuu hyvältä päällä!

Nuo housuthan ovat siis joustavaa materiaalia, mutta kuitenkin mun makuun tarpeeksi napakatkin. Eivätkä oo näkyneet läpikään, ennen kuin ihana kissamme Minski päätti teroittaa kyntensä mun rakkaushousuihin ja sen lisäksi niiden alla olleisiin meitsin pakaroihin.

RIP lempipöksyt. 

Ja joo, nämä eivät olleet farkut, mutta suosittelen silti! Toivottavasti saitte kiinni mitä housuja tarkoitan, en löytänyt yhtäkkiä linkkiä housuihin Cubuksen nettisivuilta.

Mun viidet lempifarkut, eli ainoat mun kaapista löytyvät mulle sopivat versiot, näätte myös tämän postausten kuvissa. On revittyä versiota ja ihan siistiä perusfarkkuakin. Vaikkakin kuvissa näätte vain mun takapuolen eikä farkut näy kokonaisuudessaan niin kunnolla. Kattokaa mun instagramista @apukku parempia kuvia 😉 

Kaikki mun tällä hetkellä käytössä olevat farkut on H&M:ltä. Kahdet sitä samaa joustavaa korkeavyötäröistä mallia joita myydään 19,90 vai oliko se 19,99 hintaan useassa eri värissä. Hennesillä käyneet tietää todennäköisesti mistä housusta puhun! 

Eivät ehkä parhaimmat mahdolliset materiaaliltaan ja laadultaan, mutta hinta-laatusuhde oikein jees. Ainoat housut jotka ei purista eikä ahdista ja istuvat sekä takapuolesta ja vyötäröltä yhtäaikaa. Nämä housut näätte kahdessa allaolevassa kuvassa.

Yllä olevat muut farkut ovat myös H&M:ltä bongattuja. Valitettavasti nämä housut ovat kuitenkin jo niin vanhoja ettei niitä löydy valikoimista enää, enkä myöskään saanut selvää housujen lapuista löytääkseni mitään tietoa siitä mikä housujen mallin nimi on.

Pointtina näissäkin farkuissa on kuitenkin että ne ovat joustavia ja että niiden vyötärö on korkea. Tämän kokoinen takapuoli näyttää melkoisen naurettavalta ahdettuna matalavyötäröisiin housuihin ja ne ovatkin mulle ehdoton nounou.

Matala vyötärö sopii mun silmän mielestä vain lättäpyllyille, joten jos sun alakerrasta löytyy yhtään pyöreyttä, tai varsinkin jos sitä löytyy sieltä enemmän, niin kannattaa mun mielestä katsella suosiolla vähintään keskikorkeita housujen vyötäröitä! 

Matala vyötärö saa myös mun pyllyn katoamaan ja se ei oo kuitenkaan ihan helppo homma, vaikkakin täysin kuvakulmasta riippuvaa.

Mun vinkit muodokkaan vartalon farkkuihin on siis joustavuus, korkea vyötärö ja napakkuus. Ei kannata ostaa sitä sovituskopissa täydellisesti istuvaa kokoa heti suorilta, vaan kokeile edes ensin mahdutko kokoa pienempään samaan farkkuun. Jos et, tarkista vielä että farkut ovat varmasti tarpeeksi napakat ja ole onnellinen. 

Jos mahdut pienempiin versioihin, mieti kuitenkin vielä etteivät ne ole kuitenkaan liian napakat. Kokeile vaikka istua niissä, yleensä sovituskopeissa on jonkinlainen jakkara. Jos tuntuu että sun sisuskalutkin tursuaa vyötärön yli ja että et saa henkeä, voi olla että housut ei veny tarpeeksi käytössäkään.

Jos farkut tuntuvat liian täydellisiltä eivätkä ollenkaan tiukoilta päällä, voivat ne olla siis virhebongaus. Nimenomaan puhuttaessa stretch- farkuista. Toisaalta liian napakat housut voivat jäädä käyttämättä vaikka ne mahtuisivatkin päälle, koska verenkierto on melkoisen suotava juttu kuitenkin.

Joustavien housujen kangas tulee antamaan periksi aina vähintään hieman käytössä, kuitenkin joku housu enemmän kuin toinen. Ole siis tarkkana ja opi tuntemaan eri materiaaleja ja niiden käytöstapoja. Tutki vaikka ihan housujen lappuja ja ota ylös mikä materiaalisuhde toimii sulle parhaiten!

Luulisi että nämä materiaalit olisivat hanskassa edes tällaisella alan koulutuksen käyneellä ihmisellä eikä farkkujen ostossa olisi suurempia ongelmia tämän osalta, mutta ensinnäkin koulusta on niin kauan ja toisekseen taisin nukkua nämä oppitunnit koska kolmoistutkinto ja elämä.

Josko tästä postauksesta olisi jotain iloa tai apuja jollekkin, otan myöskin itse mielelläni vastaan vinkkejä hyvien farkkujen löytämiseksi! Heti kun rahatilanteeni paranee, on yhtenä asiana ostoslistallani oikeasti täydelliset farkut 💛

Pauliina

HAAVEISTA TOTTA

Sanoin tänään snapchatissa etten tule varmaankaan kirjoittamaan tänne blogiin hetkeen muiden kirjoittelukiireideni yms vuoksi, mutta kappas vaan mitä olen tekemässä juuri ennen nukkumaanmenoani.

Olen ollut aina hieman vastarannan kiiski ja tehnyt juuri niitä asioita joita en olisi pystynyt  muka muiden mielestä tekemään, tai ehkä edes itsenikään mielestä. 

Olen tehnyt tänä vuonna monia tällaisia asioita. Monia sellaisia, joista vain unelmoin vielä vuosi sitten. 

Vielä vuoden 2016 olin pihalla siitä mitä tahdon. Tai en ehkä siitä, mutta siitä miten saavutan sen mitä tahdon, uskallanko todella, onko minusta siihen ja että milloin. 

Viime syksynä aloittelin kolmatta opiskeluvuottani Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatustieteen pääaineopiskelijana ja mietin että mitä ihmettä minä teen. En ollut suorittanut lähellekkään kaikkia kursseja joita minun olisi pitänyt opiskella aiempien kahden vuoden aikana.

Tiesin etten tahdo lastentarhaopettajaksi, mutta harkitsin silti jatkamista. Lopulta uskalsin jättää suuren osan aiemmin valitsemistani kursseista pois ja keskittyä saamaani sivuaineoikeuteen soveltavan liikunnan parissa. Ajattelin että ajatukseni selkiäisivät ja saisin motivaatiota jatkaa kasvatustieteen opintojani myöhemmin. En kuitenkaan opiskellut soveltavaa liikuntaakaan kuin yhden kurssin arvosanaan asti. 

Joka oli muuten täysi 5 😉

En ollut motivoitunut. Tiesin sen mitä tahdon tehdä niin vahvasti, ettei mistään muusta tullut enää mitään, vaikka aihe olikin kiinnostavimpia joita olen koskaan opiskellut. Tahdoin lopettaa. Kuulin kuitenkin ympäriltäni kuinka hullu olisin jos jättäisin yliopiston kesken ja palaisin takaisin toisen asteen kouluun, varsinkaan opistotasolle.

Eka koulupäivä Varalan Urheiluopistolla

Voitin korkeanpaikankammoni ja selvisin tehtävistä joista en olisi ikinä uskonut uskaltavani selviytyä, menköön tämän vuoden piikkiin!

Taistelin myös itse tätä ajatusta vastaan. Katuisinko päätöstä myöhemmin, arvostettaisiinko minua yhtä paljon kertoessani olevani työtön unelmoija, kuin ahdistunut yliopisto-opiskelija? Mitä jos minusta ei tulisikaan mitään, epäonnistuisin ja jäisin tyhjän päälle?

Keväällä 2016 olin myöntänyt itselleni myös unelmieni kotikaupungin. Olin yrittänyt viihtyä Jyväskylässä, koska se oli kiva kaupunki muidenkin mielestä. Hieman suurempi kaupunki veti minua kuitenkin puoleensa. Tahdoin lisää erilaisia mahdollisuuksia.

Olisin kuitenkin hullu jos lähtisin yrittämään muuttoa ilman rahaa ja epäonnistumiseni olisi varmaa. Nyt jäisin ainakin tyhjän päälle.

Tammikuun lopulla pikkusiskoni tuli käymään mun luona ylioppilaskylän yksiössäni. Oltiin käyty katsomassa alamäkiluistelua ja istuttiin kotiin tultuamme mun sängylle. Yhtäkkiä me päätettiin hakea kimppakämppää Tampereelta. Olishan se kiva vaihtaa vähän maisemaa, yhdessä päästäisiin halvemmallakin.

Kahden päivän päästä tästä saatiin tarjous meidän nykyisestä asunnosta joka oli pinkissä kerrostalossa järven rannalla ja johon sai ottaa kissatkin mukaan. Otettiin se vastaan ihan vaan kuvien perusteella, ilmoitin itseni poissaolevaksi opiskelijaksi yliopistolle, aloin pakkaamaan, varasin muuttofirman ja kuukauden päästä asuin jo Tampereella, työttömänä ja ilman opiskelupaikkaa, onnellisempana kuin ehkä ikinä.

Kuva: Jose Ahonen

Aloitin harjoittelijana yhdessä unelma-alani yrityksessä, mutta tämä harjoittelu osoittautui kuitenkin melkoiseksi fiaskoksi. Niimpä lähdin keväällä jälleen kohti omaa polkuani, täysin tyhjän päälle. Olin kuitenkin hakenut jo aiemmin opiskelupaikkaa yrittäjyyspajakurssille, jota koskien minulle oltiin jo ilmoitettu etten voi päästä opiskelemaan tätä kurssia koska kela ja työkkäri.

Sodin kuitenkin paperisodan ja kesällä pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan yrittäjyyttä Suomen yrittäjäopistoon. Sain myös tiedon opiskelupaikastani Varalan Urheiluopistossa, aloin suunnittelemaan tulevaa ja nyt olen tässä. Kahden ammattitutkinnon opiskelijana.

Vuonna 2017 olen uskaltanut vaihtaa maisemaa, jättää yliopiston kesken ja vaihtaa tämän kahteen opistotason koulutukseen. Muuttaa yhteen kämppiksen kanssa, vaikka vannoin vielä vuoden vaihteessa etten tule koskaan asumaan kämppiksen kanssa.

Muuttoni jälkeen sain nauttia luksuksesta saatuani yhteistyöehdotuksen upealta Jenny Karlsonilta, joka taikoi mulle upeat ripsienpidennykset muutaman kuukauden ajan. Tämä yhteistyö kuitenkin loppui omaan varattomuuteeni jo alkukesästä. Edelleen täysi rakkaus ja suositus Jennyn ripsiin, ehkä vielä joskus uudelleen 💛

Kesällä sain ehdotuksen valokuvauksista myös mentalistina toimivalta Jose Ahoselta ja sain toteuttaa haaveeni malleilusta, ainakin näin ensi alkuun. Toivottavasti vielä joskus kameran eteen. Ajatella että kehtaan myöntää tämän, vaikka olin muka joskus kaikkea pinnallista vastaan.

Tänä syksynä sain yhteistyöehdotuksen myös Sudio Swedeniltä ja olenkin saanut heiltä jo kahdet kuulokkeet kokeiltavakseni. Näiden osalta on tulossa myös uutta hyväntekeväisyyskampanjaa rintasyöpätutkimuksen hyväksi lokakuussa, joten pysykää kuulolla! 

Alkaessani uskoa unelmiini päätin lähteä melkein tasan vuosi sitten ensi kertaa Nordic Fitness Expoille, joiden myötä sain itselleni upeat yhteistyöt Turkulaisen Ompelimo Pinkkiheidin kanssa, sekä suomalaisen lisäravinnemerkin Nutri Worksin kanssa. Minä kun kuvittelin olevani ensinnäkin liian antifitness kyseiseen tapahtumaan, saati saamaan minkäänlaisia yhteistöitä ikinä fitnekseen liittyvien firmojen kanssa.

Nämä kaikki unelmia joista olen kyllä haaveillut, osasta kauemmin osasta vasta parin vuoden ajan. Mitä luulette, olisinko saavuttanut nämä jutut lastentarhaopettajana? Tai varsinkin ilman somea, jota vastustin myös vielä ihan muutama vuosi sitten koska ei kukaan muukaan kaveri somettanut tällälailla? Jos olisin lannistunut siihen vittuilun määrään jota varsinkin sain kuulla somettamiseni takia? 😉 

Nämäkin vaatteet Ompelimo Pinkkiheidiltä!

Olen saanut olla tänä vuonna myös osana lastenoikeusjärjestö Plan Suomen Tampereen paikallisryhmän vapaaehtoistoimintaa ja päässyt mm. vetämään paneelikeskustelua jossa mukana oli myös vuoden 2016 pakolaisnainen, vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen sekä muita tärkeitä tyyppejä. Pääsin myös tapaamaan ihanan ja upean Meeri Koutaniemen aiemmin tänä vuonna, sekä näkemään myös Kaarle Kustaa XVI:n takaraivon kiitos Planin vapaaehtoistyön.

Pääsin myös valttiohjaajaksi VAU Ry:n valttiprojektiin ja aloitan liikuntaharrastuksen etsimisen ihanan 10 vuotiaan erityispojan kanssa tänä syksynä.

Hyväntekeväisyyden tekeminen on ollut yksi unelmistani jo lapsesta saakka ja nyt mä teen sitä! Vaikka sekin on tottakai joidenkin mielestä hippimäistä ja huuhaata ja ties mitä. Jos olen kerran köyhä, miksi en mene oikeisiin töihin?

Kertokaa siis ihmeessä jos tiedätte minne pääsen töihin, meitsi on kyllä valmis! Tuo töiden löytäminen ja saaminen ei vaan oo ihan niin helppoa kuin joku voi ehkä luulla 😃

Kiitos opiskelupaikkojeni, inspiroivien opiskelukavereideni ja tämän muutosten vuoden starttasin myös elämäni ensimmäisen oman nettivalmennuksen melkein 3 viikkoa sitten. Kaikki tähän liittyen on vielä täyttä opettelua ja opiskelemista, mutta kukapa olisi uskonut? Onneksi mä sain tähän upean ryhmän naisia joiden kanssa harjoitella 💛

Ensi vuonna siis jo reilusti valmiimpi omaa yritystäni ja muita unelmiani varten.

Tänä vuonna mä pääsin siihen suurempaan kaupunkiin ja sain mahdollisuuksia. Olen uskaltanut. Jäänkin jännityksellä odottamaan millaisia mahdollisuuksia uudet tuulet tuovatkaan vielä eteeni ja jatkan reippaasti unelmoimista ja työtä unelmieni saavuttamiseksi. 

Uskallan pitää silmäni, korvani ja sydämeni avoinna ja tarttua uusiin haasteisiin ja kokeilla uutta. En ole enää se sama pelokas, epävarma ja epäuskoinen tyttö joka olin joskus ennen. Kyllä, kaikki voi mennä persiilleen, mutta mitä jos edes jokin onnistuu?

Vuoden 2017 kuluneessa 8 kuukaudessa on ehtinyt jo paljon ja tätä vuotta on vielä reilu 3kk jäljellä, uskaltakaa tekin  💛

😊

Pauliina