HAAVEISTA TOTTA

Sanoin tänään snapchatissa etten tule varmaankaan kirjoittamaan tänne blogiin hetkeen muiden kirjoittelukiireideni yms vuoksi, mutta kappas vaan mitä olen tekemässä juuri ennen nukkumaanmenoani.

Olen ollut aina hieman vastarannan kiiski ja tehnyt juuri niitä asioita joita en olisi pystynyt  muka muiden mielestä tekemään, tai ehkä edes itsenikään mielestä. 

Olen tehnyt tänä vuonna monia tällaisia asioita. Monia sellaisia, joista vain unelmoin vielä vuosi sitten. 

Vielä vuoden 2016 olin pihalla siitä mitä tahdon. Tai en ehkä siitä, mutta siitä miten saavutan sen mitä tahdon, uskallanko todella, onko minusta siihen ja että milloin. 

Viime syksynä aloittelin kolmatta opiskeluvuottani Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatustieteen pääaineopiskelijana ja mietin että mitä ihmettä minä teen. En ollut suorittanut lähellekkään kaikkia kursseja joita minun olisi pitänyt opiskella aiempien kahden vuoden aikana.

Tiesin etten tahdo lastentarhaopettajaksi, mutta harkitsin silti jatkamista. Lopulta uskalsin jättää suuren osan aiemmin valitsemistani kursseista pois ja keskittyä saamaani sivuaineoikeuteen soveltavan liikunnan parissa. Ajattelin että ajatukseni selkiäisivät ja saisin motivaatiota jatkaa kasvatustieteen opintojani myöhemmin. En kuitenkaan opiskellut soveltavaa liikuntaakaan kuin yhden kurssin arvosanaan asti. 

Joka oli muuten täysi 5 😉

En ollut motivoitunut. Tiesin sen mitä tahdon tehdä niin vahvasti, ettei mistään muusta tullut enää mitään, vaikka aihe olikin kiinnostavimpia joita olen koskaan opiskellut. Tahdoin lopettaa. Kuulin kuitenkin ympäriltäni kuinka hullu olisin jos jättäisin yliopiston kesken ja palaisin takaisin toisen asteen kouluun, varsinkaan opistotasolle.

Eka koulupäivä Varalan Urheiluopistolla

Voitin korkeanpaikankammoni ja selvisin tehtävistä joista en olisi ikinä uskonut uskaltavani selviytyä, menköön tämän vuoden piikkiin!

Taistelin myös itse tätä ajatusta vastaan. Katuisinko päätöstä myöhemmin, arvostettaisiinko minua yhtä paljon kertoessani olevani työtön unelmoija, kuin ahdistunut yliopisto-opiskelija? Mitä jos minusta ei tulisikaan mitään, epäonnistuisin ja jäisin tyhjän päälle?

Keväällä 2016 olin myöntänyt itselleni myös unelmieni kotikaupungin. Olin yrittänyt viihtyä Jyväskylässä, koska se oli kiva kaupunki muidenkin mielestä. Hieman suurempi kaupunki veti minua kuitenkin puoleensa. Tahdoin lisää erilaisia mahdollisuuksia.

Olisin kuitenkin hullu jos lähtisin yrittämään muuttoa ilman rahaa ja epäonnistumiseni olisi varmaa. Nyt jäisin ainakin tyhjän päälle.

Tammikuun lopulla pikkusiskoni tuli käymään mun luona ylioppilaskylän yksiössäni. Oltiin käyty katsomassa alamäkiluistelua ja istuttiin kotiin tultuamme mun sängylle. Yhtäkkiä me päätettiin hakea kimppakämppää Tampereelta. Olishan se kiva vaihtaa vähän maisemaa, yhdessä päästäisiin halvemmallakin.

Kahden päivän päästä tästä saatiin tarjous meidän nykyisestä asunnosta joka oli pinkissä kerrostalossa järven rannalla ja johon sai ottaa kissatkin mukaan. Otettiin se vastaan ihan vaan kuvien perusteella, ilmoitin itseni poissaolevaksi opiskelijaksi yliopistolle, aloin pakkaamaan, varasin muuttofirman ja kuukauden päästä asuin jo Tampereella, työttömänä ja ilman opiskelupaikkaa, onnellisempana kuin ehkä ikinä.

Kuva: Jose Ahonen

Aloitin harjoittelijana yhdessä unelma-alani yrityksessä, mutta tämä harjoittelu osoittautui kuitenkin melkoiseksi fiaskoksi. Niimpä lähdin keväällä jälleen kohti omaa polkuani, täysin tyhjän päälle. Olin kuitenkin hakenut jo aiemmin opiskelupaikkaa yrittäjyyspajakurssille, jota koskien minulle oltiin jo ilmoitettu etten voi päästä opiskelemaan tätä kurssia koska kela ja työkkäri.

Sodin kuitenkin paperisodan ja kesällä pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan yrittäjyyttä Suomen yrittäjäopistoon. Sain myös tiedon opiskelupaikastani Varalan Urheiluopistossa, aloin suunnittelemaan tulevaa ja nyt olen tässä. Kahden ammattitutkinnon opiskelijana.

Vuonna 2017 olen uskaltanut vaihtaa maisemaa, jättää yliopiston kesken ja vaihtaa tämän kahteen opistotason koulutukseen. Muuttaa yhteen kämppiksen kanssa, vaikka vannoin vielä vuoden vaihteessa etten tule koskaan asumaan kämppiksen kanssa.

Muuttoni jälkeen sain nauttia luksuksesta saatuani yhteistyöehdotuksen upealta Jenny Karlsonilta, joka taikoi mulle upeat ripsienpidennykset muutaman kuukauden ajan. Tämä yhteistyö kuitenkin loppui omaan varattomuuteeni jo alkukesästä. Edelleen täysi rakkaus ja suositus Jennyn ripsiin, ehkä vielä joskus uudelleen 💛

Kesällä sain ehdotuksen valokuvauksista myös mentalistina toimivalta Jose Ahoselta ja sain toteuttaa haaveeni malleilusta, ainakin näin ensi alkuun. Toivottavasti vielä joskus kameran eteen. Ajatella että kehtaan myöntää tämän, vaikka olin muka joskus kaikkea pinnallista vastaan.

Tänä syksynä sain yhteistyöehdotuksen myös Sudio Swedeniltä ja olenkin saanut heiltä jo kahdet kuulokkeet kokeiltavakseni. Näiden osalta on tulossa myös uutta hyväntekeväisyyskampanjaa rintasyöpätutkimuksen hyväksi lokakuussa, joten pysykää kuulolla! 

Alkaessani uskoa unelmiini päätin lähteä melkein tasan vuosi sitten ensi kertaa Nordic Fitness Expoille, joiden myötä sain itselleni upeat yhteistyöt Turkulaisen Ompelimo Pinkkiheidin kanssa, sekä suomalaisen lisäravinnemerkin Nutri Worksin kanssa. Minä kun kuvittelin olevani ensinnäkin liian antifitness kyseiseen tapahtumaan, saati saamaan minkäänlaisia yhteistöitä ikinä fitnekseen liittyvien firmojen kanssa.

Nämä kaikki unelmia joista olen kyllä haaveillut, osasta kauemmin osasta vasta parin vuoden ajan. Mitä luulette, olisinko saavuttanut nämä jutut lastentarhaopettajana? Tai varsinkin ilman somea, jota vastustin myös vielä ihan muutama vuosi sitten koska ei kukaan muukaan kaveri somettanut tällälailla? Jos olisin lannistunut siihen vittuilun määrään jota varsinkin sain kuulla somettamiseni takia? 😉 

Nämäkin vaatteet Ompelimo Pinkkiheidiltä!

Olen saanut olla tänä vuonna myös osana lastenoikeusjärjestö Plan Suomen Tampereen paikallisryhmän vapaaehtoistoimintaa ja päässyt mm. vetämään paneelikeskustelua jossa mukana oli myös vuoden 2016 pakolaisnainen, vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen sekä muita tärkeitä tyyppejä. Pääsin myös tapaamaan ihanan ja upean Meeri Koutaniemen aiemmin tänä vuonna, sekä näkemään myös Kaarle Kustaa XVI:n takaraivon kiitos Planin vapaaehtoistyön.

Pääsin myös valttiohjaajaksi VAU Ry:n valttiprojektiin ja aloitan liikuntaharrastuksen etsimisen ihanan 10 vuotiaan erityispojan kanssa tänä syksynä.

Hyväntekeväisyyden tekeminen on ollut yksi unelmistani jo lapsesta saakka ja nyt mä teen sitä! Vaikka sekin on tottakai joidenkin mielestä hippimäistä ja huuhaata ja ties mitä. Jos olen kerran köyhä, miksi en mene oikeisiin töihin?

Kertokaa siis ihmeessä jos tiedätte minne pääsen töihin, meitsi on kyllä valmis! Tuo töiden löytäminen ja saaminen ei vaan oo ihan niin helppoa kuin joku voi ehkä luulla 😃

Kiitos opiskelupaikkojeni, inspiroivien opiskelukavereideni ja tämän muutosten vuoden starttasin myös elämäni ensimmäisen oman nettivalmennuksen melkein 3 viikkoa sitten. Kaikki tähän liittyen on vielä täyttä opettelua ja opiskelemista, mutta kukapa olisi uskonut? Onneksi mä sain tähän upean ryhmän naisia joiden kanssa harjoitella 💛

Ensi vuonna siis jo reilusti valmiimpi omaa yritystäni ja muita unelmiani varten.

Tänä vuonna mä pääsin siihen suurempaan kaupunkiin ja sain mahdollisuuksia. Olen uskaltanut. Jäänkin jännityksellä odottamaan millaisia mahdollisuuksia uudet tuulet tuovatkaan vielä eteeni ja jatkan reippaasti unelmoimista ja työtä unelmieni saavuttamiseksi. 

Uskallan pitää silmäni, korvani ja sydämeni avoinna ja tarttua uusiin haasteisiin ja kokeilla uutta. En ole enää se sama pelokas, epävarma ja epäuskoinen tyttö joka olin joskus ennen. Kyllä, kaikki voi mennä persiilleen, mutta mitä jos edes jokin onnistuu?

Vuoden 2017 kuluneessa 8 kuukaudessa on ehtinyt jo paljon ja tätä vuotta on vielä reilu 3kk jäljellä, uskaltakaa tekin  💛

😊

Pauliina