KUN ASKELEET VIEVÄTKIN ETEENPÄIN

Moi! Nuinvain ehdin kirjoittaa vielä toisen postauksen saman kuukauden aikana.

Elämäni on kokenut melkoisen myllerryksen sitten lokakuun alun, josta syystä myös energiani ja ajanhallintani on ollut hieman hukassa.

Muutos työttömästä satunnaisia vapaaehtoistöitä tekevästä opisto-opiskelijasta kahta osa-aikatyötä tekeväksi samat alkuperäisesti suunnitellut hommat tekeväksi on vaatinut hieman totuttelua ja vaatii yhä edelleen.

Työnteko on kivaa, mutta kun soppaan lisäsi vielä flunssan, äänen katoamisen ja mojovat nivelkivut on energiat ollut hieman koetuksella.

Se on kun intoa, paloa ja tarmoa olisi yli äyräiden kropan pistäessä hanttiin. 

Flunssa on kuitenkin selvitetty jäljelle jäänyttä pikkuista yskää lukuunottamatta, nivelkivut ovat häipyneet taas pois ainakin hetkeksi, uusi unirytmi on hiottu niin hyväksi kuin se voi ehkä olla ja eväiden valmiiksi tekeminenkin on alkanut taas luonnistua, joten eikun eteenpäin sanoi reumaatikko syysviimassa!

Someani ja blogiani ajatellen tuloillaan onkin pari uutta yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavaa postausta, joten saatte siis nautiskella blogihöpinöistäni tulevaisuudessakin. 

Hieman kosmetologijuttuja, kuin myös jotain niihin päiviin kuukaudessa liittyvää 😉

Toivomanne postausaiheet on pistetty myöskin korvan taakse ja tulossa onkin kirjoitusta niin mun viikon treenipäiväkirjan, kuin myös ruokapäiväkirjankin merkeissä.

Molempien viivästyminen johtuu puhtaasti tästä uudesta positiivisesti yllättäen iskeneestä kiireestä sekä flunssasta, treenien puolesta takana on jo luvattoman pitkä treenitauko + kiireessä pöperöt ovat olleet sitä samaa vanhaa josta löydätte ideaa muutamia postauksia sitten kirjoittamistani teksteistä.

Palautan itseni ensin omaan normaaliin rytmiini/etsin uuden nykyiseen elämääni sopivamman jotta voin kirjoittaa teille rehellisesti siitä mitä arkirytmeihini sisältyy! Toisaalta voin kirjoittaa myös siitä miten rytmi kannattaa mun mielestä etsiä, mitä mieltä olisitte?

Itse palaan vanhaan hyväksi todettuun elämäntapaan, mutta samat periaatteet kuului mun muutokseen myös tähän nykyiseen elämäntapaan siirtyessäni aikanaan. Tärkeä juttu elämäntapamuutoksessa siis!

Kaiken muun hässäkän lisäksi olemme kämppikseni kanssa keskellä asunnonhakukaaosta muuttuneiden tulojeni vuoksi, kela nimittäin koettelee myös meitä ymmärtämättömyydellään.

Kun kaksi köyhää yrittää löytää asunnon nopeasti, on sressitasot ehkä hitusen korkealla.

Ihan kuin kahdessa ammattitutkinnossa, kahdessa työssä ja kahdessa vapaaehtoistyössä ei olisi tarpeeksi mietittävää.

Tällä hetkellä elämä menee siis eteenpäin niin suurin harppauksin että perässä on jopa hieman hankala pysyä, mutta on tämä vaan niin kivaa. Kun on avoin uusille mahdollisuuksille, voi tapahtua paljon.

Ei kuitenkaan aina heti nyt, mutta jos ei edes yritä, mitään ei tapahdu todennäköisesti ollenkaan.

😊

Pauliina 

SOMEPAINEITA JA KUVAKULMIA

Pidin aiheesta kehutun ja tykätyn puheen jo snapchatissani muutama päivä sitten, mutta koska snäpit katoavat 24 tunnissa ja teistä kaikki ei minua kyseisessä sovelluksessa seuraa niin jaampa tuntoni vielä tännekkin!

Kyseessä siis paljolti puhutut ja käsitellyt somepaineet ja se, kuinka ihmiset antavat itsestään väärän ja kiillotellun kuvan someprofiileissaan. Mullapas on tähänkin mielipide niinkuin monella muullakin.

Mun mielestä jokainen ihminen saa julkaista, tai olla julkaisematta omiin someprofiileihinsa, jos niitä on edes olemassa, ihan juuri sellaisia julkaisuja kuin tahtoo. Tottakai lain, jonkinnäköisen moraalin ja käytöstapojen rajoissa. Vaikka toki nämäkin rajat vaihtelevat ihmisten kesken melko hurjasti. 

Jokainen meistä elää omaa elämäänsä kuten tahtoo, jokainen meistä näyttää siitä niitä paloja kuin tahtoo, juuri sillä filtterillä kuin tahtoo ja melko pitkälti niin julkisesti kuin tahtoo. Kohderyhmää on ehkä hieman hankalampi rajata, koska esimerkiksi minä en pysty juurikaan valikoimaan ketkä minua seuraa esimerkiksi instagramissa ellen lähde valtavalle estolinjalle.

Tai laita profiiliani yksityiseksi. Nimimerkkien taakse on melko helppo piiloutua.

Jokaisella on samallalailla myös vastuu siitä millaisia someprofiileja, tai sen puoleen ihmisiäkään sisällyttää elämäänsä. No okei, valitettavasti ihan kaikkia ihmisiä ei voi ehkä valita, mutta luotan teidän pointinymmärryskykyyn.

*Uu mikä booty*

*Vähä ku joku ameeba*

*Uu sporttinen vartalo*

*Tomera täti*

Jokaisella on vastuu omista ajatuksistaan, tunteistaan ja käytöksestään. Tunteilleen ei välttämättä mahda mitään, mutta on meidän jokaisen vastuulla opetella tulkitsemaan ja hallitsemaan niitä itse. Opetella voi joko itsenäisesti, tai jonkun muun tuella. Tuki on oikein hyvä vaihtoehto!

Ei ole siis minun vika, jos sinä päätät imeä itseesi stressiä ja alemmuudentunteen jostain minun jakamastani kuvasta. Tai vaikka koko mun tavasta somettaa tai blogata. Se olet sinä itse joka sen teet ja aiheutat itsellesi. Pätee muuten jokaisen muunkin somettajan kuviin ja muihin julkaisuihin. Tiedän omahyväisesti että ainakin osa seuraajistani tykkää mun tavasta jakaa palasia elämästäni, joten ainakaan mulle on turhaa väittää että olen syypää jonkun mielen mataluuteen.

Jos kaikki te sanoisitte että teen teidät ainoastaan onnettomiksi, työntäisin toki pääni pensaaseen ja olisin hiljaa. Ota kuitenkin vastuu itsestäsi.

Tottakai toivon ettei kukaan tuntisi negatiivisia tunteita minun tai kenenkään muunkaan vuoksi, koska se ei ole lainkaan tarkoitukseni ja toivon että ymmärrät että olen tavallinen yhtä arvokas ihminen kuin sinä siinä missä joku "hieno" julkkis tai somettajakin. Me ollaan kaikki ihmisiä. Tämä on itsestäänselvyys, mutta silti tämä tuntuu olevan hankala asia sisäistää, ainakin osalle somen seuraajille. 

Mielestäni on kuitenkin hieman ehkä pöljää puhua siitä kuinka vastuu on somettajilla ja siitä kuinka somettajien tulisi muuttua ja jakaa vähemmän paineita luovaa sisältöä. Miten ihmeessä tämän edes toteuttaisi?

Se on ihan sama mitä kukin meistä tekee, aina löytyy joku joka tykkää tai ei tykkää, kadehtii tai ei kadehdi ja ottaa toisen tekemisistä paineita tai ei ota. Toiset voi suuttua, joku tuntea suurta iloa, osa myötähäpeää tai surua ja mitähän vielä ihan samasta asiasta. Se reaktio tapahtuu aina katsojan päässä, ihan niinkuin kauneuskin on katsojan silmässä.

Valokuvataide on sitäpaitsi yksi taiteen eri muodoista ja taidetta tulkitaan aina eri tavoin. Joo, näitä kiillotettuja belfieselfieitä ynnä muita instagrammatskuja ei voi ehkä varsinaisesti rinnastaa taiteeksi, mutta periaatteessa miksei. Se on semmoista omanlaistaan instagramkuvataidetta.

Ja onhan siellä niitä ihan oikeasti taiteellisia upeita kuvia niin ihmisistä, eläimistä kuin luonnosta ja sisustuksesta ja vaikka mistä muustakin. Kaikki pointsit valokuvaajille, en minä vaan osaisi.

En käyttää kameraa ja sen eri ominaisuuksia niin hienosti, mutta en myöskään saisi kuvia näyttämään kivalta niitä käsitellessäni. Voin nimittäin kertoa että kerran elämässäni oikeaan kuvanmuokkausohjelmaan tutustuttuani se kuvien kiillotus ja ihmisen uusiksi muotoilu yms on melkoista taiteilua.

Itse enemmänkin arvostan ja annan pisteitä hyville kuvien käsittelijöille, saampahan ainakin motivaatiota dieettailla ja treenata vaikka tiedänkin joidenkin motivaationikuvieni olevan kuvankäsittelyohjelman tuloksia. Rima on hyvä asettaa niin korkealle että sen alta mahtuu kävelemään lesosti nokka pystyssä eikumitensemeni.

Ja kuten edellä sanoin, mielestäni jokainen saa julkaista juuri sellaista materiaalia kuin tahtoo. Osa haluaa julkaista jo itsessään kauniita "aitoja" valokuvia ilman filttereitä ja muita toimenpiteitä ainakin melkein aidon kuvaa varten väläytetyn hymyn kera, tai oli kuvassa sitten mikä muukaan asia tahansa.

Toiset taas tahtoo panostaa kuviin jo niitä ottaessaan ihan eri tasoisesti, muokata ja pyöritellä kuviaan ja luoda omaan silmäänsä täydellisen esimerkiksi sen instagramfeedin. So what? Ei tämä ole ainakaan minulta pois. Miksi ottaisin paineita tämänkaltaisen ihmisen kuvista, kun näen itsekkin miltä maailma näyttää ihan aidosti? Tai ainakin tämän oman vielä suppean maailmankatsomukseni sisällä.

Huomaanhan itsekkin miten maailmaa voi värittää mielensä mukaan kun viilailen kuvieni kontrasteja, valoisuutta tai valitsen instagramista silloin tällöin "Inkwell" filtterin. Jos kuitenkin kuvittelet maailman ja sen ihmisten näyttävän aina täsmälleen siltä kuin kuvissa ja otat tästä paineita omaan elämääsi, laita puhelin pois ja mene hetkeksi ulos.

Matkusta vaikka maailman ympäri ja tutustu aitoon oikeaan maailmaan oikein perusteellisesti jos rahkeet riittää. Oikeasti aitoja oikeita ihmisiä ja asioita näkee vain elämällä, ei somessa.

*Vois luulla melkein uimariksi*

*Tai sitte ei*

*Se oonkin vaan iloinen minä*

Kesällä järven rantaan biitsille mennessäkin näkee jo usein kuinka aitoja esimerkiksi kuvissa täydellisiksi muotoillut pyllyt oikeasti on. Jos vaan kehtaa tuijottaa muiden ihmisten puolialastomia pyllyjä. Reisiä näkee kesäisin kaupungillakin koska shortsit ja vaikka kuinka huomaan ihmisen olevan sporttisen timmin näköinen, saattaa sen reidessä olla silti selluliitti, venymisarpi tai sitten sen reisi voi hieman aaltoilla sen liikkuessa. On toki niitä fitnessmuijiakin jotka ei aaltoile mihinkään suuntaan vaikka ne yrittäiskin.

Ehkä liioiteltuna tai sitte ei. 

Verrattuna todellisuuteen on mun mielestä itsestäänselvyys että kun tämä sporttinen tai vaikka minun kaltainen ei niin sporttisen näköinen ihminenkin ottaa tai otattaa itsestään stillikuvan ja vielä poseeraa vähän tai paljon hyvässä valossa, ei se reisi vaan näytä samalta siinä kuvassa kuin kävellessä tai välttämättä jossain muussa asennossa kuvissakaan. 

Tästä esimerkkinä tämän postauksen kuvat. Toisissa kuvissa näytän omaan ja ehkä teidänkin silmään paremmalta, toisissa en ehkä ihan niin kivalta vaikka aidolta niissäkin. Olen kuitenkin julkaissut kuvista omaan silmääni kivoimmat en huijatakseni ketään, vaan koska niin vaan yleensä tehdään ja koska mä voin tehdä niin.

Vai voiko joku tunnustaa valitsevansa kuvien joukosta julkaistavaksi useimmiten tai aina ei sen onnistuneimman, vaan jonkun siltä väliltä, tai sen huonoimman? Tai näyttävänsä itsensä useimmiten jopa kaikkein rumimmillaan, huonoimmasta kuvakulmasta ja ne kaikkein epälmiellyttävimmät puolet itsestään ja elämästään?

Veikkaan että aika harva. Ellei ne vaikeat kokemukset ja rumat kuvat ole someseksikkäitä, eli periaatteessa onnistuneita julkaistavaksi.

Huomaa, että jo pelkästään se että katsot ihmistä yläkantista versus taaperokuvakulmasta vaikuttaa siihen miltä ihminen näyttää, vaikka olisikin kyse aivan samasta hetkestä ja samasta aidosta ihmisestä. Kokeileppa heittää yhtäkkiä kyykkyyn jonkun ihmisen kohdalla ja selitä sille että tahdoit katsella maailmaa taaperokulmasta. Omalla vastuulla 😉

Onko se itsensä kuviin asetteleminenkaan siis sitten kuitenkaan aina niin väärin tai epäaitoa? Selän lordoosiin vääntävät ja muuten kieroutuneet selfiet yms on toki eri asia ja nekin on täysin ookoo minun mielestä. Useimmiten itse itsestäni julkaisemat jonkun muun minusta ottamat kuvat ovat ainakin mun luonnollisista asennoista ja kuvakulmista.

Siltä mä vaan näytän jos mua kattoo juuri siitä kohtaa kun satun olemaan juuri siinä asennossa. Sen sekunnisosan verran mitä sen kuvan räpsäisy kestää. Huomaa kuitenkin, että jos tiedän että mua kuvataan otan sen mulle luonnollisen mutta kuitenkin edustavan asennon usein vain kuvaa varten ja toisekseen mä elän, liikun ja hengitän sen kuvan ulkopuolellakin. Selfiet on oma lukunsa, niihin saattaa päätyä pieniä epäkohtia aitojen kuvakulmien ja asentojen suhteen, mutta en minä kyllä niitäkään valtavasti vääntäytyneenä ota.

Mielestäni onkin aivan soopaa jauhaa siitä kuinka ihmiset huijaavat tai vääristelevät totuutta julkaisemalla somessa vain meikillisiä tai edustavassa kuvakulmassa/asennossa yms. otettuja kuvia näiden realististen kävellessä kuvattujen selluliittireisi tms kuvien sijasta. Tottakai me huijataan!

Kun se some, muutkaan kuvat tai liikkuvat kuvat ei vaan kertakaikkiaan ole totta ja reaaliajassa vaikka sinne julkaisisi mitä. Livevideot ja aidosti oikeasti tilannekuvat hieman eri asia. Paitsi että ne livevideotkin kuvataan aina tietyistä kuvakulmista mikä voi tuntua jostakusta huijaukselta jos se kuvataan hyvästä kuvakulmasta. Ja ne livevideotkin vissiin tallentuu ainakin joskus ja niihinkin voi tälläytyä jonkun mielestä epäaidoksi.

Jos joku haluaa luoda sen kiiltokuvamaisen instagramtilin niin sallittakoon se hänelle. Se on harrastus ja kommunikointikeino siinä missä joku muukin. Samoin muunkinlainen kuvaaminen ja niiden kuvien julkaiseminen. Ei kuvien muokkaukseen tai tälläytymiseen yms vaadita muita perusteluita, eikä kenenkään tarvitse lopettaa sitä miellyttääkseen jotain herkkähipiäistä.

Jos mikä tahansa sisältö ahdistaa sinua somessa tai sen ulkopuolella, lopeta hyvä ihminen sen katseleminen! Instagramissa, tai missään muussakaan somekanavassa ei ole mikään pakko pyöriä jos sitä ei kestä. Tai ainakin voit lopettaa seuraamasta sinua päähän ottavia ihmisiä.

*Kapea pylly*

*Ei niin kapea pylly*

Ihmisten sometilien esimerkkikuvat ja lehtijutut "aidoista" ihmisistä ovat mun mielestä todella jees. Ihan koska on oikeasti olemassa niin paljon ihmisiä jotka kuvittelevat olevansa vähempiarvoisia tai rumempia koska niiden kroppa ja niiden elämä ei näytä samalta kuin se joku kiillotettu insragramtähti ja sen some-elämä, tai vaikka jonkun vähemmänkin muovatun elämä.

Monille nämä asiat ovat jo itsestäänselvyyksiä ja nämä julkaisut kyllästyttävät jo niinkuin minuakin, mutta tiedän että näille julkaisuille on myös tarvitsijansa.

Yhdenkään somettajan ei kuitenkaan tarvitse mielestäni alkaa muovaamaan sometustyyliään ja ottaa edes sitä yhtä kuvaa itsestään huonossa ryhdissä housut aseteltuna epämukavasti vatsamakkaran alle, jotta epäkohdat korostuisivat oikein "aidosti". Jokainen voi kuitenkin osallistua mediakasvatukseen jokainen omalla tavallaan jos tahtoo. Kaikki eivät valitettavasti ymmärrä vielä miten sosiaalinen media, tai muukaan media toimii.

Mitä monipuolisempi some, sitä kivempi sitä on tottakai seuratakkin ja ihmiset löytävät helpommin itseään kiinnostavaa sisältöä. Mitä enemmän positiivisen kehonkuvan lähettiläitä monessa eri koossa, muodossa, painossa, meikissä ja tukan tai ihonkin värissä, sen parempi jotta ihmiset ymmärtävät olevansa ihania.

Mitä enemmän kiiltokuvamaisempia luksusprofiileita eri elämäntyyleistä, sitä enemmän inspiraatiota somella on tarjottavanaan.

Someen jaetaan usein ne parhaat ja pinnallisimmat palat elämästä, koska kenenkään ei todellakaan tarvitse paljastaa itsestään yhtään enempää kuin itse tahtoo. Ja onhan niitä kauniita kuvia, hetkiä, tilanteita ja positiivisia ajatuksia kivempi seurata ja julkaistakkin kuin huonossa valossa otettuja sumeita kuvia ja ainaista valitusta.

Jos julkaisee vähän, tai miksei enemmänkin, päätyy julkaisuun siis usein pelkästään kiiltokuvaa, tai ainakin somettajan elämään suhteutettuna kiiltokuvaa, koska se on kevyempää ja kivempaa. Ei kai siinä sen kummempaa. Jokaisella on oikeus omiin yksityisiin asioihinsa ja myös tuntea ne mahdolliset surunsa ja heikot hetkensä ilman vieraiden ihmisten katseita.

Joku voi tahtoa jakaa ne tarjotakseen toisille vertaistukea tai saadakseen itse tukea, mutta ei se tarkoita että meidän kaikkien tarvitsee jakaa kaikki.

En minäkään. Olen jakanut silti ehkä helposti enemmän kuin moni muu, mutta se joka luulee mun jakavan someen ihan kaiken saa nyt luvan järkyttyä. En jaa! Kyllähän minäkin annan elämästäni tyhjemmän kuvan kuin se oikeasti on. Mä nauran enemmän, itken joskus, sekä menetän silloin tällöin hermoni, kitisen ja valitan useammin kuin mitä someni antaa ymmärtää.

Mulla on paljon enemmän ajatuksia, ideoita, tietoa ja taitoa mitä moni tietääkään. Miksi lataisinkaan kaiken julkisesti nähtäville? Tekeekö tämä minusta feikin ja pinnallisen somehuijarin? Minusta ei.

Mä olen tunteva, ajatteleva ja kokonainen ihminen, en vaan positiivinen ja aina vahva huumorintajuinen isohkopyllyinen somekone. Snäpissäni, kuin myös muualla täällä kuulemasi ja näkeväsi tilanteet ja ajatukset elämästäni ovat kuitenkin tottakai aitoja. Ne eivät vaan ole kaikki.

*Melko jees*

*Mahaa pikkusen*

*Liian suora ponnari, SOS tarvitsen kevennystä tai jotain*

*Ponnari muka parempi mutta kroppa lösähti*

Muista, että kuvien takana on aina ihan tavallisia ihmisiä. Joko niitä ottamassa, kameran ajastamassa tai itse kuvissa. Kuvia käsittelemässä ja niitä julkaisemassa. Kuvia varten tälläytymässä tai ei tälläytymässä.

Vaikka ihminen ottaisi sata kuvaa tai snäppiä päivässä, jää niiden väliin kuitenkin monta hetkeä jolloin kamera on poissa. Näyttäiskö se somettajakin kuitenkin vastaheränneenä aivan turvonneelta perunalta ja menettääköhän sekin välillä hermonsa tunkien kaikki omat upeat ja mahtavat elämänohjeensa hetkeksi jonnekkin syvälle?

Itsekkin snäppään tai sometan muutenkin vain silloin kun tuntuu siltä, eli aika usein.  

Olen kerennyt kuitenkin myös huomaamaan että mielensä pahoittamiseen ja paineiden ottamiseen somesta liittyy oikeastaan aina oma epävarmuus omasta ulkonäöstään tai elämästään. Ongelma ei siis ole ne kuvat ynnä muut, vaan ongelman syy ja lähde löytyy jostain omasta elämästäsi.

Niin kylmältä kuin kuulostankin. 

Hoida siis oma elämäsi ja omat asenteesi itseäsi ja muita kohtaan kuntoon ja voit nähdä myös somen ja sen materiaalin aivan uudessa valossa. Ainakin omat tunteeni muokattuja, tai muutenvaan paljon minun kuviani kauniimpia kuvia ja myös minua kauniimpia ihmisiä kohtaan muuttui, kun löysin oman itseni, oman unelmani ja oman itsevarmuuteni.

Jos tunnet kateutta, käännä se voimavaraksi. Kateus tarkoittaa vain sitä, että on vielä jokin asia jonka tahdot sisällyttää myös omaan elämääsi. Oli se samanlainen tai siis tottakai vielä kalliimpi auto kuin naapurilla, parempi työpaikka tai hienompi käsilaukku. Kateus ei ole paha tunne jos sen osaa ajatella oikein.

Ei somepaineita, vaan motivaatiota, inspiraatiota, voimaa ja kauneutta.

Oikea elämä löytyy jostain aivan muualta kuin somesta, siellä näkyy vain palasia siitä.

Laita välillä se puhelin pois.

Elä.

😊

Pauliina

FARKKUJA JA PÖKSYT

Toivepostauksen aika! Multa kyseltiin jo aikoja aikoja sitten kirjoitusta mun pukeutumisesta, jonka teille jo kirjoittelinkin. Tämän ohella multa on kyselty myöskin vinkkejä farkkuostoksiin. 

Joku on ehkä saattanut huomata että mulla on jonkinkokoinen takapuoli ja että mun housuarsenaalin kasaamiseen olisi kenties voinut liittyä jotain ongelmia. Oi kyllä, niitä on todella ollut. 

Ne kerrat kun koko M on jäänyt kiinni jo polvitaipeisiin koon L näyttäessä pellehousuilta vyötärön korkeudella.

Kun olet löytänyt sovituskopissa täydellisesti istuvat farkut, mutta käytettyäsi niitä hetken liikkeen ulkopuolella ilmestyvät polvipussit, työmiehen viiva ja ylöskiskomisesta revennyt vyönlenkki.

Tai kun löysit istuvat housut, päätit olla fiksu ja ostaa koon pienemmät versiot ja pian tursusitkin jo yli laidan. 

Ja sitten se perse repeää.

+ Ne monet muut lukemattomat housuprobleemat.

Mun takapuolella on tällä hetkellä kokoa ympärysmitaltaan se 108cm. Samalla kun mun vyötärö on jotain noin 75cm päivästä riippuen. H&M kokotaulukon mukaan mun lantio on kokoa L samalla kun vyötärö kokoa S. Heleppo homma!

Sama ero löytyy muuten myös lähdettäessä vyötäröltä kohti rinnuksia, eli täältä löytyy melkolailla täydellinen tiimalasivartalo ellen sanoisi. 

Khihii ja wuppiduu. Tai sitte ei. Teoriassa tätä vartalonmuotoa jopa ihaillaan, mutta missä on meille suunnitellut vaatteet? Muut kuin kokovartalotrikoot? Tai ylipäätään, vaikkei se vartalo olisikaan prikulleen tiimalasi, kuka huomioi kurvit?

Olen harkinnut epätoivoisimpina hetkinä jopa palaavani ensimmäisen ammattini pariin jotta voisin perustaa oman vaatemerkin. Kyllä, olen vaatetusompelija ensimmäiseltä koulutukseltani.

En sitten kuitenkaan, koska olisin kuitenkin itsekäs pieru ja tekisin vaatteita vain itselleni. + Ainakin ne mun ammattikoulussa suunnittelemani ja valmistamani farkut oli jotain niin kammottavaa ettei ne voisi nähdä päivänvaloa. Koskaan.

Onneksi tykkään pukeutua vartalonmyötäisesti ja trikoo ja joustavuus on ainakin melkein valloittanut maailman.

Mistä minä näitä farkkujani sitten löydän? Täytyy sanoa että kaikista housuista kaikkein mukavimmat, Ompelimo Pinkkiheidin trikoita lukuunottamatta, ovat Cubuksen kangashousut jotka on tuossa ylempänä kuvassa. Näkee ilmeestäkin kuinka mahtavaa on ku housut oikeasti istuu ja tuntuu hyvältä päällä!

Nuo housuthan ovat siis joustavaa materiaalia, mutta kuitenkin mun makuun tarpeeksi napakatkin. Eivätkä oo näkyneet läpikään, ennen kuin ihana kissamme Minski päätti teroittaa kyntensä mun rakkaushousuihin ja sen lisäksi niiden alla olleisiin meitsin pakaroihin.

RIP lempipöksyt. 

Ja joo, nämä eivät olleet farkut, mutta suosittelen silti! Toivottavasti saitte kiinni mitä housuja tarkoitan, en löytänyt yhtäkkiä linkkiä housuihin Cubuksen nettisivuilta.

Mun viidet lempifarkut, eli ainoat mun kaapista löytyvät mulle sopivat versiot, näätte myös tämän postausten kuvissa. On revittyä versiota ja ihan siistiä perusfarkkuakin. Vaikkakin kuvissa näätte vain mun takapuolen eikä farkut näy kokonaisuudessaan niin kunnolla. Kattokaa mun instagramista @apukku parempia kuvia 😉 

Kaikki mun tällä hetkellä käytössä olevat farkut on H&M:ltä. Kahdet sitä samaa joustavaa korkeavyötäröistä mallia joita myydään 19,90 vai oliko se 19,99 hintaan useassa eri värissä. Hennesillä käyneet tietää todennäköisesti mistä housusta puhun! 

Eivät ehkä parhaimmat mahdolliset materiaaliltaan ja laadultaan, mutta hinta-laatusuhde oikein jees. Ainoat housut jotka ei purista eikä ahdista ja istuvat sekä takapuolesta ja vyötäröltä yhtäaikaa. Nämä housut näätte kahdessa allaolevassa kuvassa.

Yllä olevat muut farkut ovat myös H&M:ltä bongattuja. Valitettavasti nämä housut ovat kuitenkin jo niin vanhoja ettei niitä löydy valikoimista enää, enkä myöskään saanut selvää housujen lapuista löytääkseni mitään tietoa siitä mikä housujen mallin nimi on.

Pointtina näissäkin farkuissa on kuitenkin että ne ovat joustavia ja että niiden vyötärö on korkea. Tämän kokoinen takapuoli näyttää melkoisen naurettavalta ahdettuna matalavyötäröisiin housuihin ja ne ovatkin mulle ehdoton nounou.

Matala vyötärö sopii mun silmän mielestä vain lättäpyllyille, joten jos sun alakerrasta löytyy yhtään pyöreyttä, tai varsinkin jos sitä löytyy sieltä enemmän, niin kannattaa mun mielestä katsella suosiolla vähintään keskikorkeita housujen vyötäröitä! 

Matala vyötärö saa myös mun pyllyn katoamaan ja se ei oo kuitenkaan ihan helppo homma, vaikkakin täysin kuvakulmasta riippuvaa.

Mun vinkit muodokkaan vartalon farkkuihin on siis joustavuus, korkea vyötärö ja napakkuus. Ei kannata ostaa sitä sovituskopissa täydellisesti istuvaa kokoa heti suorilta, vaan kokeile edes ensin mahdutko kokoa pienempään samaan farkkuun. Jos et, tarkista vielä että farkut ovat varmasti tarpeeksi napakat ja ole onnellinen. 

Jos mahdut pienempiin versioihin, mieti kuitenkin vielä etteivät ne ole kuitenkaan liian napakat. Kokeile vaikka istua niissä, yleensä sovituskopeissa on jonkinlainen jakkara. Jos tuntuu että sun sisuskalutkin tursuaa vyötärön yli ja että et saa henkeä, voi olla että housut ei veny tarpeeksi käytössäkään.

Jos farkut tuntuvat liian täydellisiltä eivätkä ollenkaan tiukoilta päällä, voivat ne olla siis virhebongaus. Nimenomaan puhuttaessa stretch- farkuista. Toisaalta liian napakat housut voivat jäädä käyttämättä vaikka ne mahtuisivatkin päälle, koska verenkierto on melkoisen suotava juttu kuitenkin.

Joustavien housujen kangas tulee antamaan periksi aina vähintään hieman käytössä, kuitenkin joku housu enemmän kuin toinen. Ole siis tarkkana ja opi tuntemaan eri materiaaleja ja niiden käytöstapoja. Tutki vaikka ihan housujen lappuja ja ota ylös mikä materiaalisuhde toimii sulle parhaiten!

Luulisi että nämä materiaalit olisivat hanskassa edes tällaisella alan koulutuksen käyneellä ihmisellä eikä farkkujen ostossa olisi suurempia ongelmia tämän osalta, mutta ensinnäkin koulusta on niin kauan ja toisekseen taisin nukkua nämä oppitunnit koska kolmoistutkinto ja elämä.

Josko tästä postauksesta olisi jotain iloa tai apuja jollekkin, otan myöskin itse mielelläni vastaan vinkkejä hyvien farkkujen löytämiseksi! Heti kun rahatilanteeni paranee, on yhtenä asiana ostoslistallani oikeasti täydelliset farkut 💛

Pauliina

HAAVEISTA TOTTA

Sanoin tänään snapchatissa etten tule varmaankaan kirjoittamaan tänne blogiin hetkeen muiden kirjoittelukiireideni yms vuoksi, mutta kappas vaan mitä olen tekemässä juuri ennen nukkumaanmenoani.

Olen ollut aina hieman vastarannan kiiski ja tehnyt juuri niitä asioita joita en olisi pystynyt  muka muiden mielestä tekemään, tai ehkä edes itsenikään mielestä. 

Olen tehnyt tänä vuonna monia tällaisia asioita. Monia sellaisia, joista vain unelmoin vielä vuosi sitten. 

Vielä vuoden 2016 olin pihalla siitä mitä tahdon. Tai en ehkä siitä, mutta siitä miten saavutan sen mitä tahdon, uskallanko todella, onko minusta siihen ja että milloin. 

Viime syksynä aloittelin kolmatta opiskeluvuottani Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatustieteen pääaineopiskelijana ja mietin että mitä ihmettä minä teen. En ollut suorittanut lähellekkään kaikkia kursseja joita minun olisi pitänyt opiskella aiempien kahden vuoden aikana.

Tiesin etten tahdo lastentarhaopettajaksi, mutta harkitsin silti jatkamista. Lopulta uskalsin jättää suuren osan aiemmin valitsemistani kursseista pois ja keskittyä saamaani sivuaineoikeuteen soveltavan liikunnan parissa. Ajattelin että ajatukseni selkiäisivät ja saisin motivaatiota jatkaa kasvatustieteen opintojani myöhemmin. En kuitenkaan opiskellut soveltavaa liikuntaakaan kuin yhden kurssin arvosanaan asti. 

Joka oli muuten täysi 5 😉

En ollut motivoitunut. Tiesin sen mitä tahdon tehdä niin vahvasti, ettei mistään muusta tullut enää mitään, vaikka aihe olikin kiinnostavimpia joita olen koskaan opiskellut. Tahdoin lopettaa. Kuulin kuitenkin ympäriltäni kuinka hullu olisin jos jättäisin yliopiston kesken ja palaisin takaisin toisen asteen kouluun, varsinkaan opistotasolle.

Eka koulupäivä Varalan Urheiluopistolla

Voitin korkeanpaikankammoni ja selvisin tehtävistä joista en olisi ikinä uskonut uskaltavani selviytyä, menköön tämän vuoden piikkiin!

Taistelin myös itse tätä ajatusta vastaan. Katuisinko päätöstä myöhemmin, arvostettaisiinko minua yhtä paljon kertoessani olevani työtön unelmoija, kuin ahdistunut yliopisto-opiskelija? Mitä jos minusta ei tulisikaan mitään, epäonnistuisin ja jäisin tyhjän päälle?

Keväällä 2016 olin myöntänyt itselleni myös unelmieni kotikaupungin. Olin yrittänyt viihtyä Jyväskylässä, koska se oli kiva kaupunki muidenkin mielestä. Hieman suurempi kaupunki veti minua kuitenkin puoleensa. Tahdoin lisää erilaisia mahdollisuuksia.

Olisin kuitenkin hullu jos lähtisin yrittämään muuttoa ilman rahaa ja epäonnistumiseni olisi varmaa. Nyt jäisin ainakin tyhjän päälle.

Tammikuun lopulla pikkusiskoni tuli käymään mun luona ylioppilaskylän yksiössäni. Oltiin käyty katsomassa alamäkiluistelua ja istuttiin kotiin tultuamme mun sängylle. Yhtäkkiä me päätettiin hakea kimppakämppää Tampereelta. Olishan se kiva vaihtaa vähän maisemaa, yhdessä päästäisiin halvemmallakin.

Kahden päivän päästä tästä saatiin tarjous meidän nykyisestä asunnosta joka oli pinkissä kerrostalossa järven rannalla ja johon sai ottaa kissatkin mukaan. Otettiin se vastaan ihan vaan kuvien perusteella, ilmoitin itseni poissaolevaksi opiskelijaksi yliopistolle, aloin pakkaamaan, varasin muuttofirman ja kuukauden päästä asuin jo Tampereella, työttömänä ja ilman opiskelupaikkaa, onnellisempana kuin ehkä ikinä.

Kuva: Jose Ahonen

Aloitin harjoittelijana yhdessä unelma-alani yrityksessä, mutta tämä harjoittelu osoittautui kuitenkin melkoiseksi fiaskoksi. Niimpä lähdin keväällä jälleen kohti omaa polkuani, täysin tyhjän päälle. Olin kuitenkin hakenut jo aiemmin opiskelupaikkaa yrittäjyyspajakurssille, jota koskien minulle oltiin jo ilmoitettu etten voi päästä opiskelemaan tätä kurssia koska kela ja työkkäri.

Sodin kuitenkin paperisodan ja kesällä pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan yrittäjyyttä Suomen yrittäjäopistoon. Sain myös tiedon opiskelupaikastani Varalan Urheiluopistossa, aloin suunnittelemaan tulevaa ja nyt olen tässä. Kahden ammattitutkinnon opiskelijana.

Vuonna 2017 olen uskaltanut vaihtaa maisemaa, jättää yliopiston kesken ja vaihtaa tämän kahteen opistotason koulutukseen. Muuttaa yhteen kämppiksen kanssa, vaikka vannoin vielä vuoden vaihteessa etten tule koskaan asumaan kämppiksen kanssa.

Muuttoni jälkeen sain nauttia luksuksesta saatuani yhteistyöehdotuksen upealta Jenny Karlsonilta, joka taikoi mulle upeat ripsienpidennykset muutaman kuukauden ajan. Tämä yhteistyö kuitenkin loppui omaan varattomuuteeni jo alkukesästä. Edelleen täysi rakkaus ja suositus Jennyn ripsiin, ehkä vielä joskus uudelleen 💛

Kesällä sain ehdotuksen valokuvauksista myös mentalistina toimivalta Jose Ahoselta ja sain toteuttaa haaveeni malleilusta, ainakin näin ensi alkuun. Toivottavasti vielä joskus kameran eteen. Ajatella että kehtaan myöntää tämän, vaikka olin muka joskus kaikkea pinnallista vastaan.

Tänä syksynä sain yhteistyöehdotuksen myös Sudio Swedeniltä ja olenkin saanut heiltä jo kahdet kuulokkeet kokeiltavakseni. Näiden osalta on tulossa myös uutta hyväntekeväisyyskampanjaa rintasyöpätutkimuksen hyväksi lokakuussa, joten pysykää kuulolla! 

Alkaessani uskoa unelmiini päätin lähteä melkein tasan vuosi sitten ensi kertaa Nordic Fitness Expoille, joiden myötä sain itselleni upeat yhteistyöt Turkulaisen Ompelimo Pinkkiheidin kanssa, sekä suomalaisen lisäravinnemerkin Nutri Worksin kanssa. Minä kun kuvittelin olevani ensinnäkin liian antifitness kyseiseen tapahtumaan, saati saamaan minkäänlaisia yhteistöitä ikinä fitnekseen liittyvien firmojen kanssa.

Nämä kaikki unelmia joista olen kyllä haaveillut, osasta kauemmin osasta vasta parin vuoden ajan. Mitä luulette, olisinko saavuttanut nämä jutut lastentarhaopettajana? Tai varsinkin ilman somea, jota vastustin myös vielä ihan muutama vuosi sitten koska ei kukaan muukaan kaveri somettanut tällälailla? Jos olisin lannistunut siihen vittuilun määrään jota varsinkin sain kuulla somettamiseni takia? 😉 

Nämäkin vaatteet Ompelimo Pinkkiheidiltä!

Olen saanut olla tänä vuonna myös osana lastenoikeusjärjestö Plan Suomen Tampereen paikallisryhmän vapaaehtoistoimintaa ja päässyt mm. vetämään paneelikeskustelua jossa mukana oli myös vuoden 2016 pakolaisnainen, vihreiden kansanedustaja Olli-Poika Parviainen sekä muita tärkeitä tyyppejä. Pääsin myös tapaamaan ihanan ja upean Meeri Koutaniemen aiemmin tänä vuonna, sekä näkemään myös Kaarle Kustaa XVI:n takaraivon kiitos Planin vapaaehtoistyön.

Pääsin myös valttiohjaajaksi VAU Ry:n valttiprojektiin ja aloitan liikuntaharrastuksen etsimisen ihanan 10 vuotiaan erityispojan kanssa tänä syksynä.

Hyväntekeväisyyden tekeminen on ollut yksi unelmistani jo lapsesta saakka ja nyt mä teen sitä! Vaikka sekin on tottakai joidenkin mielestä hippimäistä ja huuhaata ja ties mitä. Jos olen kerran köyhä, miksi en mene oikeisiin töihin?

Kertokaa siis ihmeessä jos tiedätte minne pääsen töihin, meitsi on kyllä valmis! Tuo töiden löytäminen ja saaminen ei vaan oo ihan niin helppoa kuin joku voi ehkä luulla 😃

Kiitos opiskelupaikkojeni, inspiroivien opiskelukavereideni ja tämän muutosten vuoden starttasin myös elämäni ensimmäisen oman nettivalmennuksen melkein 3 viikkoa sitten. Kaikki tähän liittyen on vielä täyttä opettelua ja opiskelemista, mutta kukapa olisi uskonut? Onneksi mä sain tähän upean ryhmän naisia joiden kanssa harjoitella 💛

Ensi vuonna siis jo reilusti valmiimpi omaa yritystäni ja muita unelmiani varten.

Tänä vuonna mä pääsin siihen suurempaan kaupunkiin ja sain mahdollisuuksia. Olen uskaltanut. Jäänkin jännityksellä odottamaan millaisia mahdollisuuksia uudet tuulet tuovatkaan vielä eteeni ja jatkan reippaasti unelmoimista ja työtä unelmieni saavuttamiseksi. 

Uskallan pitää silmäni, korvani ja sydämeni avoinna ja tarttua uusiin haasteisiin ja kokeilla uutta. En ole enää se sama pelokas, epävarma ja epäuskoinen tyttö joka olin joskus ennen. Kyllä, kaikki voi mennä persiilleen, mutta mitä jos edes jokin onnistuu?

Vuoden 2017 kuluneessa 8 kuukaudessa on ehtinyt jo paljon ja tätä vuotta on vielä reilu 3kk jäljellä, uskaltakaa tekin  💛

😊

Pauliina

VAATTEITA VAATTEITA

Kysellessäni aiemmin ideoita blogipostauksia ajatellen, mulle ehdotettiin useimmin postausta mun pukeutumistyylistä. En ole osannut lainkaan ajatella että tämä aihe voisi kiinnostaa teitä, mutta olen tästä kuitenkin erittäin iloinen, koska RAKASTAN vaatteita!

En osaa oikeastaan määritellä tyyliäni mitenkään tietynlaiseksi. Pukeudun välillä sporttisemmin, välillä rokahtavasti, välillä muka muodikkaammin, välillä väreihin, välillä mustaan ja välillä valkoiseen. 

Voin kuitenkin kertoa millaisiin asioihin kiinnitän huomioni 100% varmuudella vaatekauppaan astellessani.

Pörröiset ja pehmoiset asiat. Oli kyseessä sitten vaatteet tai asusteet. Mun on pakko hiplata läpi kaikki pörrötakit, neuleet, laukut ja avaimenperät + kaikki muut asiat mihin pörröä ja karvaa on saatukkaan liitettyä. Omistan kuitenkin itse VAIN kaksi pörrötakkia, yhden karvaisen liivin ja vain 2 pörröistä avaimenperää.

Myös hapsut on tosi jees.

Olen kuullut usein omistavani jopa outoja vaate- tai asustekappaleita, tai että saan oudotkin asiat näyttämään hyvältä. Viimeksi kokeilin vaatekaupoilla upeita kirkkaan keltaisia superleveälahkeisia housuja, joissa oli verkkareiden raita sivulla 💛

Valitettavasti pukeutumistyyliini vaikuttaa kuitenkin raha ja nimenomaan sen puute. Olisin vissinä kunnon fashionista jos olisin rikkaampi! Nykyään kun shoppailen aina alennusprosentit, kirpputorit ja vaatteen käytännöllisyys edellä. Tahtoisin kyetä myöskin räväyttämään aina silloin tällöin, joten menestyksekkäitä yrittäjäpäiviä odotellessa 😏

Voisin shoppailla vaikka joka päivä!

Rakastan myöskin kaikenlaisia muita eri pintoja. Sametti on ihanaa, samoin nahka, farkku, sekä erilaiset liukkaat, mattaiset ja kiiltävätkin materiaalit. 

Kimallusta ja erilaisia kuoseja unohtamatta, vaikkakin pukeudunkin erilaisiin kuoseihin koko ajan harvemmin. Tykkään leikkiä enemmän vaatteiden pinnoilla ja tunnulla, kuin kuoseilla. Kuosit ovat vaihtuneet kohdallani enemmänkin erilaisiin teksteihin yms. jos niihinkään. Yksiväriset vaatteet on mun juttu nykyään.

Kävin jossain vaiheessa läpi vaiheen jossa vaatekaapistani löytyi tuskin lainkaan mustaa tai harmaata. Kaikki oli väriä. Nykyään yritän pitää huolen että puen päälleni välillä väriäkin. Lemppari vaatteeni ovat kuitenkin kaikki joko mustia, harmaita, valkoisia tai beigejä. 

Nykyään myös treenivaatteissa, vaikka värejä treeneissäni kuitenkin käytänkin. Olen tulossa tylsäksi!

Selkein punainen lanka pukeutumisessani on kuitenkin vartalonmyötäisyys. Vaatekaapissani on erittäin vähän löysiä vaatteita. Olisko pari hupparia lenkille, ehkä yksi T-paita ja muutama villapaita. Kuten ehkä joku on saattanut huomata, on takapuoleni suhteellisen iso ja jos yritän pukea päälleni mitään löysää, saa takapuoleni vaatteen vetämään niin että keskivartaloni näyttää valtavalta.

Eikä mua kyllä haittaa yhtään korostaa mun vartaloa! Takapuolen lisäksi myös mun selkää tai boobseja. Mulle on vartalo suotu joten miksi ei!

Vaatteen tulee istua yleensä siis vähintään vyötärölle asti päästäkseen mun vaatekaappiin. Nimenomaan istua. En viihdy liian tiukoissa tai puristavissa vaatteissa. Mukavuus ennen kaikkea! Vaikka joskus päälle eksyykin tottakai ne korkeavyötäröisimmät farkut just silloin kun menen syömään yms..

Niinä päivinä kun panostan pukeutumiseeni, yritän keksiä asuuni jonkun jujun. Oli se sitten yllämainitsemani pinta, kuosi, teksti tai sitten kengät, laukut tai muut asusteet. 

Tyylini on hyvin yksinkertainen, mutta ei kuitenkaan ehkä ihan tylsä. Kyllä mussa yleensä joku juju on! Joko vihreät aurinkolasit, kameralaukun muotoinen käsilaukku, värikkäät kynnet, huulipuna, revityt farkut, luonnonkihara tukka yms.

Joskus erotun joukosta ihan pelkästään vartaloni muodolla, tai ainakin sillä että korostan vartaloani peittelyn sijaan!

Vaatekaapistani löytyy myös useita samoja vaatteita useassa eri värissä. Esim. perus toppeja, mekkoja, farkkuja, urheilutoppeja yms. Kun hyvä malli löytyy, sitä kannattaa hamstrata!

Avainasemassa tyylissäni on myös itsevarmuus. Itsevarmuus on mun mielestä kaunein lisä asuun kuin asuun, samoin kasvoihin kuin kasvoihin. On olemassa monia tyylikkäitä ja kauniita ihmisiä, jotka häviävät osan ulkonäöstään epävarmuudella. 

Myös ihmisiä jotka eivät ole niitä missejä ja hunkseja, mutta jotka varastaa kaiken huomion tyylikkyydellään ja rohkeudellaan!

Itsensä kantaminen ei oo välttämättä niin helppo juttu, olen joutunut itsekkin kulkemaan pitkän tien päästäkseni sinuiksi oman ulkonäköni kanssa. Nykyään pidän itseäni kuitenkin jo ihan ookoon ja mukiinmenevän näköisenä, vaikka kyllä mullekkin sattuu näitä "olen maailmankaikkeuden rumin ilmestys ikinä" hetkiä.

On kuitenkin normaalia näyttää joskus kivemmalta kuin jonain toisena hetkenä. Ei aina tarvi näyttää niin hyvältä! Valikoin tähän postaukseen kuitenkin niitä muka "tyylikkäitä" kuvia minusta, koska puhe on nimenomaan mun pukeutumisTYYLISTÄ. 

Jos seuraat mua snäpissä, näet ehkä parhaan katsauksen siitä miltä ulkomuotoni yleisesti näyttää. Instagramiinkin kun valikoituu niitä parhaimpia paloja minusta. Vaikka olen minä instassanikin ilman meikkiä ja tukka välillä vähän sekaisin.

Se olen minä! Välillä vähän tällätympi, välillä ei niinkään. Löydät mut molemmista instagramista ja snapchatista nimimerkillä @apukku.

Mutta niin. Tällä kertaa tämmöinen yleiskatsaus siihen miten pukeudun ja miksi. Pointteina mun vaatteissa siis pinnat, vartalonmyötäisyys, mukavuus ja asenne. 

Lisäksi suuria intohimojani aiheeseen liittyen ovat myös kengät, laukut, korut, aurinkolasit ja meikit + muu kosmetiikka. Kenties näistä enemmän jossain vaiheessa!

😊

Pauliina